Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2010.

Hyvää Juhannusta, hyvää kesää, hyvää lomaa!

Minulla on nyt nuo kaikki, toivottavasti mahdollisimman monella muullakin. Minä suuntaan juhannukseksi ja ensimmäiseksi lomaviikoksi Savoon. Näihin maisemiin: Mukaan lähtee kaiken maailman sporttivarustetta; maastopyörä, DH-suojat, tennismaila, golfbägi, biitsipallo, kahvakuulat ja mitä vielä. Lisäksi toivottavasti pääsisi soutamaan, hakkaamaan halkoja, ottamaan aurinkoa, lukemaan kirjaa ja nauttimaan ruokaherkuista. Aion myös nukkua ja saunoa niin paljon kuin mahdollista. Toivon kaikille blogin lukijoille yhtä ihanaa kesää kuin minulla on mahdollisuus viettää!! :)

Wau

Minullahan on leikattu olkapää beach volleyssä tulleen vamman takia. Olkapää korjattiin 2,5 vuotta sitten. Operaatiossa kiinnitettiin irronneet hauislihaksen päät ankkurilla. Heti operaation jälkeen kuntoutin käden toimivaksi, mutta koska se toimi hyvin, en panostanut sen huoltamiseen. Niinpä olkapäästä tuli jäykkä ja varsinkin lentopallossa tai biitsissä sen huomaa erityisesti. Nyt pelaan täyttä beachvolleykesää sitten olkapääoperaation. Käsi väsyy ja on voimaton treenien ja pelien jälkeen. Laitan siihen kylmää, hierotutan sitä ja lisäksi käytän lämmitys- ja kipuvoidetta. Mikään ei ole täysin poistanut jumia ja kipua. Mutta nyt taisi löytyä lääke. Laitoin nimittäin olkapäähän eilen illalla PowerBalance -hologrammitarran ja tänään olkapää on kuin uusi!! Olkapää liikkuu paremmin, siinä ei ole kipua, eikä se hermot säteile pikkurilliin asti. Hologrammin pitäisikin antaa lisää liikkuvuutta, voimaa ja tasapainoa. Se siis todella toimii. Laitoin tarran myös selkää, joka on oikutellut hurja

Kannatetaan

Sisäministeriön työryhmä esittää julkisilla paikoilla kerjäämisen kieltämistä lailla . Tämä on hyvä uutinen minu mielestä. Olen jo pitkään kauhulla katsonut esimerkiki Aleksanterinkadun varrella olevia, usein, romanialaisia, jotka kerjäävät ihan kokopäivätoimisesti. En tiedä miten he tuolla toimella pystyvät elämään, mutta ei se ainakaan hyvältä näytä eikä tunnu.

Jutunaiheet kadoksissa

Eilen mietin, että olisi kiva taas kirjoitella jotain blogiin, mutta ei löytynyt jutunaihetta. Niinpä en kirjoittanut mitään. Minusta samaan lopputulokseen olisi voitu päätyä myös Ilta-Sanomissa. Ilta-Sanomien uutisissa oli tänään seuraavanlainen otsikko: Varis vaatekaupass apelästytti myyjän Ja kuten otsikko, oli myös juttu yhtä turha. Jos uutiskynnyksen ylittää lintu sisätiloissa, niin aika tyhjää on uutisrintamalla. Onhan noita nähty jos mitä siivekkäitä kauppahalleissa, ravintoloissa ja muissa isommissa tiloissa. Huh huh!

Kesä

Päätin heti toukokuussa, että tämä kesä ei mene vilahtaen ohi. Aion siis nauttia tänä kesänä täysillä jokaisesta hetkestä. Ja niin onkin tullut tehtyä ainakin tähän asti. Jopa niin tehokkaasti, että kohta meinaa paukut loppua. Ja mitä minun täydelliseen kesään kuuluu: - Piha: yrttejä, salaatteja, kukkia... nyt tuli istutettua myös marjapensaat ja ensi kesänä niille tehdään lisää tilaa. vielä pitäisi itse asiassa lannoittaa istutetut pensaat, laittaa kuorikatteet ja siirtää itäneet salaatit ja yrtit isompiin koreihin kasvamaan. - Urheilu: biitsiä, golfia, DH:ta, MTB:tä, tennistä, yleisurheilua, kahvakuulaa... kaikki muut kaudet paitsi DH ja yu on jo aloitettu. biitsiä ja golfia on tullut tehtyä enemmän ja niille on myös buukattu tulevaisuuteen slotteja. muutkin lajit pitäisi saada viikkorytmiin tai ainakin varata oma ajankohta. - Grillaus: nautaa, porsasta, kalaa, makkaraa, vihanneksia, sieniä, juustoa... oi oi, mitä herkkuja kaikki. Tuohon voisi lisätä muutkin kesän parhaat ruuat: uude

Siis mitä?

Keskustan puoluekokoustajat ihmettelevät näin: Keskustalaiset kritisoivat kotelomekkoon pukeutunutta Mari Kiviniemeä: Missä kansallispuku? Ja minkäköhän takia Mari Kiviniemi ei saa pukeutua siten kuin itse parhaaksi näkee? Onko Matti Vanhanen pukeutunut kansallispukuun puoluekokouksen päätösjuhlassa? En ainakaan löytänyt yhtään kuvaa googlettaessa. Uskon, että hänelläkin on ollut vain parhaaksi valitsemansa tumma puku. Minusta Mari Kiviniemen kotelomekko on pirteä, mutta ryhtiä voisi olla enemmän. Tai sitten jotain koruja tai nuttura tai jotain mikä hieman toisi jämäkkyyttä.

Power Cup 2010

Kaikkihan tietää mikä on Power Cup . Power Cup on tietenkin maailman suurin nuorten lentopalloturnaus. Tänä vuonna matsataan Seinäjoella 903 joukkueen voimin. Minähän en enää ihan edes N22-sarjaan mahdu, joten paikalle pitää tulla vapaaehtoisena. Minun vastuulla on kansainväliset julkaisut. Niitä voi lukea mm. Powerin englanninkielisiltä sivuilta . Keli on ollut tähän asti suotuisa. Mutta ennuste on huono. Tunnelma on ollut hyvä, mutta välillä vastaan tulee tuohtuneita vanhempia. Pomppulinna-tunneli-hässäkkä on ollut suosittu ja huivit ja T-paidat ovat menneet kaupaksi. Välillä on joutunut kyllä käyttämään armeijassa opittuja komentoja, kun ei meinaa lapsoset kerrasta tajuta.

Ikäraja ja politiikka

Viime aikoina on ollut keskustelua, että äänestysikärajaa voitaisiin laskea 16 vuoteen. Juttua on esim. täällä . Kuuntelin eilen radiosta juttua asian tiimoilta. Minun mielestä ikärajaa voitaisiin hyvin laskea. En tiedä miten se vaikuttaa äänestysprosenttiin, mutta ainakin minä kuvitteleisin, että juuri tuon ikäisiltänuorilta löytyy intoa, ainakin osalta. Radiojutussa haastateltiin jotakin ministeriä, en muista oliko se oikeusministeri Tuija Brax vai opetusministeri Henna Virkkunen. Tämä politiikan asiantuntija kuitenkin sanoi, että äänestysiän laskeminen tarkoittaisi sitä, että perheissä ja kouluissa pitäisi puhua enemmän politiikasta, koska nuorille se ei ole tuttu asia. Minä vaan kysyn, että kuinka monelle aikuiselle, siis yli 18-vuotiaalle, politiikka on selkeä ja tuttu asia. Ei ainakaan minulle. Se mitä minä tiedän vaalikäytännöstä ja politiikasta perustuu pitkälle yläasteen historian oppitunteihin ja yhteiskuntaoppiin. Ja paljon paremmassa muistissa asiat olivat 16-vuotiaana kuin

Kesäduunia

Paf Open 2010 Maarianhaminassa pelataan ensi elokuussa (16.-22.8.2010) jo kolmannen kerran beach volleyn maailmankiertueen Swatch FIVB World Tourin osakilpailu Paf Open. Tulevana kesänä turnauksen järjestelyissä on myös vahva suomalaispanos. Paf Open kerää jälleen Ahvenanmaan pääkaupunkiin Maarianhaminaan beach volleyn maailmanhuiput niin naisissa kuin miehissäkin. Edelliset turnaukset on järjestetty 2007 ja 2009. Tule mukaan Paf Openiin vapaaehtoisena! Paf Open tarjoaa beach volleyn ystäville myös mainion mahdollisuuden päästä lähelle tapahtuman sydäntä. Tule mukaan vapaaehtoisena tekemään tapahtumasta entistä hienompaa ja kokemaan itse unohtumattomia elämäyksiä maailman huippujen kanssa. Yhteystiedot löytyvät tuolta .

Liian usein

En ole ajatellut olevani mitenkään rasisti. Mutta olen kuitenkin isänmaallinen, in a way, ja pidän omieni puolta. Siksi on alkanut ärsyttää viime aikoina seuraavanlaiset uutisaiheet, joissa suomalaisiin kohdistuu ulkomaalaisten tekemiä rikoksia: Herlinin ryöstö Linnanmäen joukkotappelu Ensimmäisessä tapauksessa Suomeen on tulut täysin syyttä ja rikollisuutta on pidetty hyvänä ideana hankkia elantoa. Toisessa tapauksessa kulttuurit ovat törmänneet ja sivulliset ovat saaneet kärsiä. Minusta on hienoa, että Euroopan Unionin sisällä voi liikkua vapaasti, erityisesti työvoiman vapaa liikkuminen on positiivista. Jotenkin tuota liikkumista ja erityisesti asumaan asettumista silti voisi rajoittaa. Kuka suomalainen muuttaa Romaniaan ilman työtä ja asuntoa? Kuinka moni suomalainen rähinöi vieraassa maassa etuilun takia? Mehän olemme tottuneet siihen, että toimitaan maassa maan tavalla. Kyllähän suomalaisetkin rikoksia tekee ja tappelee, tiedän. Mutta silti tuntuu väärältä, että ulkomaalaiset tul

Lisää kuvia USAsta

Hotel Albuquerquen puutarha. Hotellihuone Albuquerquessa. Jalopenoja ja muita paprikoita oli joka puolella. Yökerhoilua Casa Escenciassa Jessican kanssa. Sisustus oli huippuluokkaa Casa Escenciassa. Maisema Amerikan vanhemmilta, Pamilta ja Eddieltä. Pechangan kasino . Sviitin olohuone Pechangan kasinohotellissa. Japanilaisen keittiön alkupala, vähän sushia... ;) Joku supermakea jälkiruoka.

Unelmapiha

Tai siis ainakin sitä ollaan rakentamassa. :) Nyt on istutettu marjapensaat, kukkia, yrtit, mansikka ja raparperi. Ruusuliisa, a.k.a. ahkeraliisa (Impatiens walleriana). Siperian kurjenmiekka (Iris sibirica), perintönä Mummilta. Korianteri, basilika, rosmariini, salattimix, minttu, rucola ja kolme mansikkaa. Jotenkin tuntuu, että pihalla on tullut oltuakin paljon enemmän kuin aikaisemmin yhteensä. Ehkä keli on ollut suotuisa tai sitten asenne on parempi. Nyt vaan pitää muistaa kastella ja perata ja lannoittaa ja ihailla jatkossa kasvavia hyötykasveja ja kaunistuksia. Kesä on alkanut ja aion nauttia joka päivästä. Aurinkoisina päivinä rannalla pelaten ja takapihalla nautiskellen ja grillaten. Sateisina päivinä lukien. Onneksi tajusin kesän jo nyt, enkä vasta heinäkuussa! :)

Hietalahdessa oli tunnelmaa

Ja auringonpaistetta, sekä myöskin asiakkaita ja ihania kavereita!

Millennium Trilogia

Minulla on ollut työn alla Stieg Larssonin kirjoittama Millennium trilogia . Nyt on takana kaksi ensimmäistä kirjaa ja kolmatta olen aloitellut suurella innolla. 1. kirja: Miehet, jotka vihaavat naisia on noin 650 sivua. Alku on hidas ja melko tylsä, mutta kun alkaa tapahtua, niin tapahtuu kunnolla. 2. kirja: Tyttö joka leikki tulella on n. 700 sivua. Koko kirja täynnä menoa ja melskettä. Jännitys on huima alusta loppuun. 3. kirja: Pilvilinna joka romahti on n. 800 sivua. Kirjan sanotaan olevan trilogian paras. Mitä se sitten onkaan, kun jo toinen kirja oli mieletön. Ainakin alku on lupaava. Kirjojen jälkeen on vuorossa rommanien perusteella tehdyt elokuvat.

Tukka putkella

USA:n reissun jälkeen on tullut mentyä tukka putkella. Töissä on palaveria ja koulutusta, joihin sisältyy myös illallistamista. Treenit painaa päälle, että pääsee kesäksi sekä kehon, taitojen että fysiikan kanssa huippukuntoon. Esimakua tulevastakin on tullut haettua turnauksissa. Lisäksi päällä on maailman- ja kodinparannusvimma, eli kirpputori on pop niin takapihalla kuin yleisilläkin paikoilla. Myös takapiha on ollut työnalla ja sinne tulikin hankittua marjapensaita, yrttejä ja kukkia. Onhan tuossa aktiviteettiä puoleksitoista viikoksi mahdutettu ihan riittävästi. Sportit voi tsekata Treenipäiväkirjasta . On ollut kiva huomata, että kesäkin ihan oikeasti on alkanut. Biitsiä voi pelata ulkona, pihalla voi olla vaan, siellä voi myös grillata, syödä ja rapsutella kukkapenkkejä. Viikonloppuna grillissä lämpeni Wotkin'sin pippurinakit ja makkara sekä sian sisäfile, jonka höysteenä oli herkkusieniä, bataattia, tomaatteja ja muita herkkuja. Eilen grilliin sujahti naudan sisäfile, josta